sunnuntai, 4. elokuu 2019

Usko koetuksella

Tässä viimeisen reilun parin vuoden aikana olen esim. tästä kumppanuusvanhemmuusteemasta vaihdellut viestejä useimpien kumppanuusvanhempiehdokkaiden kanssa, mutta tähän asti kenelläkään ei ole ollut joko rohkeutta tavata tai sitten on vaan tehty mikä helpointa on eli ghostattu, koska asioitahan ei näemmä voi sanoa ääneen. Tässä joukossa on muutamia ihan potentiaalisiakin ehdokkaita ollut, mutta se siitä, pelkkiä menetettyjä mahdollisuuksia. Tällä viikolla jopa ensimmäisen kerran tapasin yhden ehdokkaan. Molemmille tapaaminen vastaavanlaisissa merkeissä oli ensimmäinen laatuaan, eikä se nyt mitenkään huonosti mennyt. Silti sama tulos, tapaamisen jälkeen taas ghostataan. Koita tässä sitten uskoa ihmisten hyvyyteen.

Homma polkee paikallaan etenemättä lähtöpisteestä mihinkään. Minunkin tiimalasistani alkaa tämän asian kohdalla kuitenkin hetki hetkeltä valumaan hiekka pois. Aikaa ei ole loputtomasti olemassa.

Koska parisuhde on mitä epätodennäköisin vaihtoehto ja vielä sellaisen ihmisen kanssa, joka ylipäänsä haluaa lapsia tai jonka lapsiluku ei ole täynnä, niin siksi kumppanuusvanhemmuus on myös hyvinkin varteenotettava vaihtoehto.

Toivottavasti tavalla tai toisella tämä tarina päättyisi vielä onnellisesti, vaikka valoa ei kajastakaan tunnelin päässä.

maanantai, 1. heinäkuu 2019

Haasteita löytyy

Tämän haaveen edessä on paljon haasteita ja aikamoinen onni on jos saa taklattua ne kaikki pois. Kumppanin löytäminen on se kaikkein vaikein ja vielä sellaisen joka haluaisi lapsia. Kuitenkin jo aika monella samanikäisellä ja nuoremmallakin on jo lapset tehtynä ja lapsiluku täynnä ja toisessa ääripäässä ovat ne joilla ei ole aikomustakaan tuottaa uusia ihmisiä maailmaan. Ideaalitilanne olisi kuitenkin löytää ihminen, jolla ei ennestään ole lapsia niin pystyisi rakentamaan yhdessä juuri sellaisen suhteen kun molemmista parhaalta tuntuu. Toki en sulje pois ihmistä jolla on jo lapsia, jos niitä lisää haluaa, mutta on uusperhekuvioissa kuitenkin omat haasteensa kun on sinun, minun ja meidän lapset. Siksi lapsettoman ihmisen kanssa tätä olisi varmasti helpompi lähestyä. Paljon on varmaan kuitenkin tässäkin maassa ihmisiä, joista tulisi hyviä äitejä ja isiä ja jotka voisivat tarjota lapselle hyvän ja turvallisen kodin, jos heille lapsi suotaisiin. Itse ainakin omistautuisin perheelleni. Monella varmaan jää nämä haaveet kuitenkin toteutumatta, kun varsinkin naisilla tulee jo biologia vastaan. Miehet nyt tietysti voivat tulla isäksi vaikka missä iässä, mutta en taas näe välttämättä järkeä siinä että lähdetään tekemään elämän ehtoopuolella lapsia, koska siinä vaiheessa lapsi jää aika äkkiä ilman isää. Silloin ne lapset pitäisi pystyä tekemään kun terveyttä ja jaksamista riittää myös siihen että voi tehdä lasten kanssa asioita ja jaksaa yövalvomiset sun muut.

Aika näyttää onko tämä haave toteutuakseen, kello käy kuitenkin uhkaavasti, kun ei tästä kuitenkaan enää nuorru-

lauantai, 22. kesäkuu 2019

Ei edistystä

Tämä "projekti" polkee edelleen aika lailla paikallaan. Tämä yksi iso unelma odottaa edelleen toteutumistaan ja kello käy koko ajan eteenpäin. Toki edelleen se kahden vanhemman ydinperhe olisi vaihtoehto numero yksi, mutta mistä ihminen joka toivoo samaa, on valmis tutustumaan ja tekemään töitä suhteen eteen mahdollisina vaikeinakin hetkinä, ettei luovuta heti ensimmäisen vastoinkäymisen tullen.

Muutkin mahdolliset vaihtoehdot ovat kuvioissa mukana kumppanuusvanhemmuus etunenässä, jos löytyy sopiva ihminen, jonka kanssa kemiat toimii niin että uskaltaa niin ison askeleen ottaa ilman parisuhdetta.

Aika ja vain aika näyttää mitä tapahtuu ja sattuuko sellainen ihminen tulemaan vastaan, jonka kanssa voisi tätä haavetta viedä lähemmäs toteutumista.

torstai, 16. elokuu 2018

Järki vai tunteet?

Olen tässä viime aikoina miettinyt sellaista teemaa kuin järkiavioliitto, joka taitaa nykyaikana olla harvinaisempi kuin joskus ennen vanhaan, mutta olisi varmasti esim. monelle tilanteessani olevalle ihmiselle ihan potentiaalinen ratkaisu. Jos on kaksi ihmistä joilla on samat toiveet ja tavoitteet elämän suhteen, niin miksi ei ottaisi mahdollisuudesta kiinni, toki kemiaa ja vetovoimaa pitää olla ja kyllä sekin vuosien mittaan vahvistuu. Joskus kymmeniä vuosia sitten kuitenkin nämä järkiavioliitot ovat Suomessakin varmasti olleet yleisiä, halutaan suvulle jatkaja ja naidaan naapurin tyttö/poika. Ainakin meidän isovanhempiemme aikaan vielä vastaava on ollut yleisempää, ehkä meidän vanhempienkin aikana vielä, nyt ei varmaan tulisi enää kuuloonkaan. Kaikissa uutisissakin kun puhutaan siitä että syntyvyys laskee vedotaan vaan ihmisten elämäntilanteisiin, työttömyyteen, pätkätöihin ym. epävarmoihin työ- ja rahatilanteisiin, toki sekin on varmasti yksi syy, mutta kyllä siihen rinnalle voi nostaa yhteiskunnan pinnallistumisen ja sen että ihmiset katsovat vastakkaisessa sukupuolessa enemmän pintaa kuin sisintä. Jos nykymeno olisi ollut voimissaan esim. 80-luvulla kun omakin ikäluokka on syntynyt, niin varmasti olisi tässäkin maassa jäänyt monta lasta syntymättä. Nyt saadaan lukea että toiset ovat olleet 60-70 vuotta naimisissa, nykyisillä aviopareilla sellainen tulee jo kasvaneiden avioerolukujenkin takia olemaan harvinaisempaa ja nykyään ei enää jakseta tehdä tarpeeksi suhteen eteen, vaan on helpompi ottaa ero ja kokeilla seuraavan kanssa löytyisikö loppuelämän kestävää rakkautta. Toisilla on takana moniakin liittoja, toiset eivät saa edes mahdollisuutta kokea avioliittoa sitä yhtäkään kertaa.

Itselleni ainakin tärkeimpiä asioita suhteessa on se, että toisen ihmisen kanssa on hyvä ja turvallinen olo, ei niinkään se mitä vaaka näyttää tai mikä on toisen koulutus tai pankkitilin saldo ja montako kertaa viikossa toinen käy salilla. Enkä kuitenkaan usko että ihan ainoa laatuani tässä maassa olen, mutta silti onni on pieniä pilkahduksia lukuunottamatta osannut kiertää kaukaa.

Toivon että se onni jonain päivänä kohtaa ja vastaan tulee ihminen, joka haluaa elää ihan normaalia perhe-elämää. Tiedän että olisin hyvä isä ja olen valmis omistautumaan perheelleni. Joku saisi ilmiantaa itsensä ja todistaa että sellaisia ihmisiä vielä löytyy, jotka haluavat samaa. Sitä odotellessa on aika nauttia kesästä niin kauan kun sitä vielä riittää, unelmissa tietysti se, että seuraavaa kesää saisi viettää oma rakas rinnalla.

tiistai, 31. heinäkuu 2018

Mission: Impossible

Vaikka otsikko viittaakiin tunnettuun elokuvasarjaan, niin tämä postaus ei kerro elokuvien maailmasta vaan tosielämän mahdottomista tehtävistä tai lähinnä yhdestä sellaisesta. Tämän koko projektin kanssa kun ei olekaan muuta kun mahdotonta tehtävää. Mistä löytää ihminen, jonka kanssa edetä asiassa? Tinderistä? No way in hell, pinnallisten ihmisten taivas ja muiden helvetti, sielläkin kuitenkin on iso määrä ihmisiä jotka ovat ainakin olevinaan tositarkoituksella. Entäpä muut nettideitit? Näissä on sitten muutama eri koulukunta, joista pääosa on vääriä tämän asian kannalta. Jos katsotaan vaikka omasta iästäni +/- 5 viiden vuoden ikäerolla olevat ihmiset, siellä on ensinnäkin ne jotka eivät haluakaan ikimaailmassa lapsia, toiseksi ne joille lapset ovat ajankohtaisia "ehkä joskus" ja kolmanneksi ne joilla lapsiluku on jo täynnä eli yritäpä tässä aallokossa sitten luovia. Nykyään ihmiset ovat muutenkin enemmän ura- kuin perhekeskeisiä, ensin pitää käydä ne korkeakoulut tai yliopistot ja siihen päälle tehdä vielä sitä uraa, ennenkuin siinä neljänkympin tienoilla havahdutaan että olisihan ne lapsetkin ihan kivoja, mutta siinä vaiheessa se juna puksuttaa jo sellaista kyytiä että huonoimmassa tapauksessa lapset jäävät vain sille ajatuksen tasolle ja muutenkin kun ikää tulee ja samalla raskaaksi tulemisen mahdollisuudet vähenevät niin ei siinä hirveästi yhtä lasta enempää ehdi edes harkitsemaan ja hankkimaan.

Koita nyt sitten tässä maailmantilanteessa olla mies, jolla "biologinen kello" tikittää. Vai onko meillä miehillä edes sellaista? Kuitenkin itsekin alan olemaan sellaisessa iässä, että mielummin sen lapsen/lapset hankkisi mahdollisimman pian, että jaksaa niiden kanssa myös vielä touhuta ja että ehtii saada olla mahdollisimman kauan mukana lapsensa elämäntaipaleella ja tulla vielä mahdollisesti isovanhemmaksikin ennen kuin aika tällä pallolla tulee täyteen. Jos nyt leikitään ajatusleikkiä, että sattuisi sellainen onni käymään että tulisi isäksi vaikka viiden vuoden sisään, niin lapsen täysi-ikäistyessä sitä olisi viidenkympin paremmalla puolella menossa kohti kuuttakymppiä. Kyllä melkein itsellä se neljänkympin ikä alkaa olla lähellä sitä pistettä että jos siihen mennessä ei ole mitään tapahtunut, niin silloin alkaa olla jo aika heittää haaveet nurkkaan mm. edellämainituista syistä. Aikalailla ihmettähän tässä nytkin jo odotellaan, että tämän asian tiimoilta jotain tapahtuisi, kerran olen jo omien vanhempieni kanssa käynyt sen keskustelun, että saattaa hyvinkin olla niin että minun jälkeeni tämä suku on tässä, kun nykyään koko tämän kumppaninetsintäkuvio on niin mahdottoman monimutkaista ja haastavaa. Sinkkuihmisiä olisi pilvin pimein, mutta ne toisilleen sopivat ihmiset ei vaan kohtaa ja osa ihmisistä on tietysti vielä kaikkien mahdollisten palveluiden tavoittamattomissa, joten ne ihmiset jotka esim. netin deittipalveluissa pyörivät eivät ole yhtä kuin kaikki sinkut joita tämä maa päällään kantaa. Mutta elämä jatkuu, vielä ei ole aika heittää kirvestä kaivoon, vaikka päivä päivältä hiekka tiimalasissa väheneekin, sen vaan aika näyttää tuleeko minusta vielä jonain kauniina päiväänä onnellinen perheenisä, joka saa omistautua joka solullaan perheelleen vai jäänkö loppuiäkseni yksinäiseksi sinkuksi. Aika on armoton, mutta vielä on toivoa.