En mitään enempää haluaisi kun kertoa, että tämä "projekti" olisi tavalla tai toisella nytkähtänyt eteenpäin, mutta näin ei valitettavasti ole. Jos ei muu, niin viimeistään korona on ollut tuhoisa näille haaveille ja niiden toteutumiselle, kun nekin toivonpilkahdukset mitä ehkä on ollut ovat päättyneet pettymykseen kun ihmiset eivät joko uskalla tavata tai sitten vaan kylmästi ghostaavat niinkuin on varsinkin deittailun markkinoilla yleinen tapa toimia.

Kirvestä ei toki ole todellakaan heitetty kaivoon, vaikka se jättipotti vielä antaakin odotuttaa itseään. Ympärillä ihmiset pariutuu ja lisääntyy, mutta omalle kohdalle ei onni osu. Tuoreimpana tapauksessa tässä juuri eräs itseäni pari vuotta vanhempi asiakas kertoi tulleensa juuri isäksi, hänelle sen kyllä suo värikkäiden viime vuosien jälkeen. Varmasti vauvakin saa vähän pysähtymään ja rauhoittumaan. Itselläkin on siis vielä toivoa, vaikka toki tässä tapauksessa se synnyttävä osapuoli tarvitaan, kun miehillä ei ole vaihtoehtona itsellistä isyyttä naisten tapaan. Toki miehillä on "mahdollisuutena" nämä ukrainalaiset vauvatehtaat ja sijaissynnyttäjät, joista on jo eettisyyskin kaukana.

Olisihan se hienoa jos vastaan tulisi joko sinkkunainen tai miksei naisparikin, jonka kanssa lähteä viemään tätä asiaa eteenpäin. Ideaalitilanne ehkä olisi että molemmat lähtisivät samalta viivalta niin että vastapuolikin olisi vielä lapseton, vaikka toki olisihan siitäkin etua jos toisella on jo lapsi ennestään niin olisi jo kerran elänyt sen rumban mikä lapsen saamisesta syntyy. Olisihan se hienoa kasvaa vanhempina toisen ihmisen kanssa samaa tahtia kun maailman rakkain ja tärkein pieni ihminen kasvaa. Kaikki mahdollisuudet on auki siitä ydinperheestä kumppanuusvanhemmuteen ja melkein kaikkeen siltä väliltä. Ihan pelkäksi siittäjäksi en ehkä lähtisi, mutta lähes kaikki muu on neuvoteltavissa. Vähintään jonkun roolin haluaisin lapsen elämässä ja toki paperilla sen virallisen isyyden ja juridisen vanhemmuuden, joka toisi mm. lapselle automaattisen perintöoikeuden ilman testamentteja ja toki haluan että lapsi tuntee isänsä ja toisinpäin. Sitten jos mennään vaikkapa siihen kumppanuusvanhemmuuteen, niin mitään puhdasta 50/50-vanhemmuutta en ole lähtökohtaisesti vaatimassa, se jo vaatii käytännössä saman asuinpaikan mm. päivähoito- ja koulukuvioiden takia. Kunhan toinen vanhempi olisi järkevän matkan päästä niin se riittäisi. Kuitenkin haluan olla mukana lapsen elämässä kykyjeni ja mahdollisuuksieni mukaan. Vaikka kumppanuusvanhemmuus ei olekaan parisuhde, mutta perhemuoto siinä missä perinteinenkin ydinperhe, niin arvostaisin enemmän sitä että tehdään asioita yhdessä perheenä sen sijaan että lapsi vain pelkästään kulkee kahden kodin välillä läpsystä vaihtaen. Ensin tosiaan pitäisi löytää se naispuolinen kumppani jolla samansuuntaiset ajatukset tutustumaan ja yrittämään sitä että saisimme yhdessä tuumin luotua uutta elämää ja sitä elämämme tärkeintä ihmistä tälle pallolle.

Samaistun niin tämän biisin sanomaan. Todellakin haluan perheen ja sen arjen jonka se tuo mukanaan. Ja haluan varsinkin sen oman onnellisen loppuni tähän tarinaan, mitään muuta en toivo niin paljon kuin omaa jälkikasvua ja tiedän etten todellakaan ole ainoa toiveideni ja haaveideni kanssa.