Olen tässä viime aikoina miettinyt sellaista teemaa kuin järkiavioliitto, joka taitaa nykyaikana olla harvinaisempi kuin joskus ennen vanhaan, mutta olisi varmasti esim. monelle tilanteessani olevalle ihmiselle ihan potentiaalinen ratkaisu. Jos on kaksi ihmistä joilla on samat toiveet ja tavoitteet elämän suhteen, niin miksi ei ottaisi mahdollisuudesta kiinni, toki kemiaa ja vetovoimaa pitää olla ja kyllä sekin vuosien mittaan vahvistuu. Joskus kymmeniä vuosia sitten kuitenkin nämä järkiavioliitot ovat Suomessakin varmasti olleet yleisiä, halutaan suvulle jatkaja ja naidaan naapurin tyttö/poika. Ainakin meidän isovanhempiemme aikaan vielä vastaava on ollut yleisempää, ehkä meidän vanhempienkin aikana vielä, nyt ei varmaan tulisi enää kuuloonkaan. Kaikissa uutisissakin kun puhutaan siitä että syntyvyys laskee vedotaan vaan ihmisten elämäntilanteisiin, työttömyyteen, pätkätöihin ym. epävarmoihin työ- ja rahatilanteisiin, toki sekin on varmasti yksi syy, mutta kyllä siihen rinnalle voi nostaa yhteiskunnan pinnallistumisen ja sen että ihmiset katsovat vastakkaisessa sukupuolessa enemmän pintaa kuin sisintä. Jos nykymeno olisi ollut voimissaan esim. 80-luvulla kun omakin ikäluokka on syntynyt, niin varmasti olisi tässäkin maassa jäänyt monta lasta syntymättä. Nyt saadaan lukea että toiset ovat olleet 60-70 vuotta naimisissa, nykyisillä aviopareilla sellainen tulee jo kasvaneiden avioerolukujenkin takia olemaan harvinaisempaa ja nykyään ei enää jakseta tehdä tarpeeksi suhteen eteen, vaan on helpompi ottaa ero ja kokeilla seuraavan kanssa löytyisikö loppuelämän kestävää rakkautta. Toisilla on takana moniakin liittoja, toiset eivät saa edes mahdollisuutta kokea avioliittoa sitä yhtäkään kertaa.

Itselleni ainakin tärkeimpiä asioita suhteessa on se, että toisen ihmisen kanssa on hyvä ja turvallinen olo, ei niinkään se mitä vaaka näyttää tai mikä on toisen koulutus tai pankkitilin saldo ja montako kertaa viikossa toinen käy salilla. Enkä kuitenkaan usko että ihan ainoa laatuani tässä maassa olen, mutta silti onni on pieniä pilkahduksia lukuunottamatta osannut kiertää kaukaa.

Toivon että se onni jonain päivänä kohtaa ja vastaan tulee ihminen, joka haluaa elää ihan normaalia perhe-elämää. Tiedän että olisin hyvä isä ja olen valmis omistautumaan perheelleni. Joku saisi ilmiantaa itsensä ja todistaa että sellaisia ihmisiä vielä löytyy, jotka haluavat samaa. Sitä odotellessa on aika nauttia kesästä niin kauan kun sitä vielä riittää, unelmissa tietysti se, että seuraavaa kesää saisi viettää oma rakas rinnalla.